Ostoskorisi on tyhjä!
Kokeilin ensimmäisen kerran joogaa muistaakseni noin kymmenen vuotta sitten. Joka tapauksessa niin kauan aikaa sitten, etten edes muista, milloin se oli. Pääsin kunnolla joogaan kiinni, kun päädyin vuosia sitten kokeilemaan joogaa oikealle joogastudiolle kuntosalien sijaan. Ihan lopullisen joogakärpäsen puraisun sain viimeistään Balin-reissujeni aikana muutamia vuosia sitten, kun joogailin surffin ohella paljon. Näiden reissujen jälkeen aloin tehdä harjoituksia myös kotona itsekseni sekä YouTube-videoiden että online-joogastudioiden tahtiin fyysisten studioiden lisäksi.
Olen vuosien saatossa ehtinyt kokeilla yhtä sun toista joogatyyliä, muun muassa vinyasa, yin, hatha, ilma- , hot ja restoratiivista joogaa. Pidän näistä kaikista ja mielestäni näille kaikille on omat hetkensä sekä paikkansa arjessa. Vaikka olen testaillut monia eri joogatyylejä ja joogavuosia on takana jo useampia, en koe olevani mikään joogaekspertti. En ole mikään erityisen hyvä joogi, vaan olen joogatekemisessäni keskiverto harrastelija. En ole todellakaan notkein, vahvin tai sulavaliikkeisin. Monessa asanassa tissit tai mahamakkarat tulevat eteen, eivätkä lyhyet raajani taivu esimerkiksi sidontoihin kovinkaan kätevästi. En vastaa välttämättä sitä kuvaa, mikä monella on joogeista saatika joogaopettajista.
Kaikesta tästä huolimatta tai ehkä juuri sen takia aloin hiljakseen haaveilla joogaopettajakoulutuksesta joitain vuosia sitten. Voisiko minusta, ihan tavallisesta tallaajasta tulla joogaope? Selvittelin hieman eri koulutuksen järjestäjiä ja kypsyttelin ajatusta mielessäni hiljalleen. Viime vuonna ajatus joogaopettajakoulutuksesta alkoi kuitenkin huudella jo niin kovasti mielessäni, että aloin tosissani miettiä kouluttautumisen mahdollisuutta. Olin leikitellyt ajatuksella jo vuosia aiemmin muun muassa äitini seurassa, mutta vihdoin viime vuonna uskalsin Viivin joogaretriitillä sanoa ajatukseni ääneen tosissani.
Sain ajatukselleni lämmintä kannustusta. Koin olevani äärettömän hyvässä paikassa elämässäni ja viimeisimmät vuodet olivat olleet sen verran seesteisiä, että joogaopettajakoulutus tuntui hyvältä juuri tähän hetkeen.
Kun sopiva aika (opettajan kesäloma), raha ja into osuivat yhteen, koin että minun on tartuttava tilaisuuteen. Valitsin koulutuksen järjestäjäksi Balilla toimivan The Peaceful Warriorsin, josta olin kuullut hyviä kokemuksia koulutuksen käyneiltä. Valitsemani koulutus oli kuukauden mittainen 200 tunnin vinyasa- ja hatha-koulutus, jonka hyväksytysti suoritettuaan valmistuu sertifioiduksi joogaopettajaksi. Koulutukseen haettiin nettilomakkeen kautta, jolla selvitettiin hakijan jooga- ja terveystaustoja sekä motivaatiota. Sain tiedon koulutukseen hyväksymisestäni alkuvuodesta 2023.
Valitsin koulutuspaketin, johon kuului majoitus koulutuspaikan kanssa samoissa tiloissa, niin etenkään aamuisin ei tarvinnut käyttää aikaa tai energiaa shalaan siirtymiseen. Pidin päätöstä äärettömän hyvänä, sillä päivät alkoivat joka aamu seitsemältä kahden tunnin meditaatio- ja joogaharjoituksella. Päivät jatkuivat harjoituksen jälkeen intensiivisillä luennoilla (anatomia, historia, filosofia) ja asana labeilla, joissa asanat purettiin osiin ja harjoiteltiin niiden opettamista. Lisäksi meillä oli erilaisia master classeja pienemmistä kokonaisuuksista. Koulutuspäivät päättyivät iltaisin auringonlaskun jälkeen puoli seitsemän aikoihin. Lauantaisin meillä oli joko puolikas päivä koulutusta, yhteistä ohjelmaa tai vapaata. Yhteisenä ohjelmana oli esimerkiksi surffausta ja vesisiunaus paikallisella hindutemppelillä. Sunnuntait saimme aina olla vapaalla ja palautua. Vapaapäivät tekivätkin oikein hyvää, sillä itkin, nauroin, innostuin, turhauduin ja hikoilin kuukauden aikana enemmän kuin aikoihin. Kouluttautuminen kävi siis ihan täydestä työstä, mutta oli kaikessa rankkuudessaan ja intensiivisyydessään aivan mieletön. Pääsin sukeltamaan joogamaailman syvään päätyyn, haastamaan itseäni, tutustumaan upeisiin ihmisiin ympäri maailman, tutkiskelemaan omaa sisintäni ja avartamaan omaa maailmankatsomustani.
Kaikki opettajamme olivat niin avuliaita, sydämellisiä ja halusivat aidosti tietää, kuinka meillä meni. Meitä opiskelijoita oli 15 hengen pikku porukka, joka hitsautui jo alusta saakka hyvin tiiviiksi. Kuukausi hujahti tuolla porukalla hurjaa vauhtia ohi ja pian olimmekin jo valmistujaisseremoniassa kukkaseppeleet kaulassa ja todistukset kourassa. Heinäkuun alussa 2023 olimme pienellä joogijoukollamme uuden edessä valmiina joogaopettajina.
Alkujani päädyin hakemaan koulutukseen haastaakseni itseäni ja kehittääkseni omaa joogaharjoitteluani. En vieläkään tiedä, tulenko koskaan varsinaisesti opettamaan joogaa, mutta huomaan opetuskipinän kytevän hiljaisesti rinnassani. Sain myös niin ihanaa palautetta koulutuksemme pääopettajalta, että kipinä on kasvanut kipinästä jo pieneksi liekiksi. Olen itseasiassa sopinut jo muutamia opetustunteja pienille porukoille, joten ainakin jonkinlaista joogaopeilua on luvassa. Ja ilmeisesti nälkä kasvaa syödessä, sillä haaveilen jo tietyistä lisäkoulutuksista ja tietojeni syventämisestä muun muassa äänimaljojen ja erilaisten retriittien järjestämisen parissa.
Olen jooga(opettajuus)polullani vasta aivan alussa, mutta olen äärettömän utelias oppimaan, kehittymään ja löytämään oman tyylini sekä oppilaani tuon polun varrelta.
Aina kannattaa unelmoida ja uskaltaa hypätä vähän tuntemattomaankin. Ikinä ei tiedä, mitä se tuo tullessaan.
Lämpimin halauksin,
Sanna
Instagram: https://www.instagram.com/unelmamaja/
Blogi: https://unelmamaja.com